Elämä viikossa päälaelleen

Enpä olis uskonut että elämä voi muuttua viikossa näin paljon...
Viikko sitten mun elämä rullaili normaalisti eteenpäin. Aamulla töihin, töiden jälkeen koirien kanssa mettään ja illalla mitä nyt milloinkin. Vauvan tuloon piti olla vielä reilusti aikaa, yli 2kk. Kyllähän mua supisteli omasta mielestä melko paljonkin, mutta kun neuvolan kanta oli joka kerta, että mikäli ei ole kivuliaita, niin kuuluvat asiaan, joten uskoin kaiken olevan kunnossa. Olo oli muutenkin ihan hyvä.

Sitten tuli tiistai ja perus neuvola-/lääkärikäynti. Neuvolantäti otti ensiks kaikki mitat yms. ja ne oli hyvät ja sitten oli vielä vuorossa perus sisätarkastus lääkärin toimesta. Lääkärinä oli sijaisen sijainen, sellanen nuori nainen. Lääkäristä jäi heti alusta alkaen hyvä fiilis (vaikka olikin tosi nuori), se kyseli paljon ja vaikutti oikeesti kiinnostuneelta. Sitten oli sisätutkimuksen vuoro... Tajusin jo siinä vaiheessa ettei kaikki ole nyt vissiin ihan niinkuin pitää, kun lääkäri tutki niin kauan (kaikki naiset varmaan muutenkin tietävät kuinka pitkältä se aika tuntuu maata jalat levällään). :) Sitten lääkäri kertoi että kohdunsuu on yhdelle sormelle auki. Hän mietti hetken ääneen että laittaisko lähetteen äippäpolille vai mitähän hän tekis. Lääkäri sanoi kuitenkin että koska on vielä niin nuori ja kokematon, että käy kysyyn napurihuoneesta vanhemman lääkärin mielipidettä. Hetken päästä tämä vanhempikin lääkäri tuli huoneeseen ja teki samat tutkimukset ja toteamuksen, kohdunsuu yhdelle sormelle auki. Sitten he haastattelivat supistuksista, mutta koska sanoin etten ole huomannut eroa niiden määrässä olin sitten töissä tai kotona, vanhemman lääkärin mielipide oli että katsotaan tilanne kahden viikon päästä uudestaan, siihen saakka voit normaalisti olla töissä, mutta urheilu/liikkuminen kannattaa rajoittaa kävelyyn. Lähdin siis töihin takaisin.

Seuraavana aamuna (keskiviikkona)tämä nuori lääkäri soitti mulle ja sanoi miettineensä koko illan mun tilannetta ja tekevänsä lähetteen äippäpolille nyt kuitenkin varmuuden vuoksi. Vähän ennen kolmea mulle jo soitettiinkin äippäpolilta, lääkäriaika olisi torstaina 12.30. Kätilö sanoi vielä puhelimessa, ettei tilanne nyt ehkä vaikuta ihan niin kriittiseltä, mutta kun kerran on lähete, niin tulkaa nyt käymään.

Tuli torstai. Oma fiilis oli rento. Olo oli hyvä eikä mulla ollut ollenkaan sellanen fiilis että kaikki ei oo nyt kunnossa. Ennemminkin ajattelin, että kiva päästä ylimääräiseen ultraan näkemään vauvaa. Kävin aamulla koirien kanssa metsässä lenkillä ja ennen lääkäriä kävin vielä Kodin Ykkösessä verho-ostoksilla. Autonkin yritin käydä katsastamassa, mutta siellä oli sen verran ruuhkaa, että se täytyi jättää iltapäivälle. Olin vielä suunnitellut meneväni lääkärin jälkeen Hulluille Päiville. Arin pääseminen mukaan lääkäriin oli vielä tunti ennen aikaa kiikun kaakun, koska oli töissä ja yllättäen siellä oli vielä vajaa miehitys. Onneksi hän lopulta pääsi mukaan, varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna. Harvan mies tulee tikasautolla lääkäriin. :D Me puhuttiin vielä ennen lääkäriin pääsemistä, että tää on luultavasti ihan turha reissu.
Lääkärin ultratessa karu totuus iski LUJAA päin näköä. Kohdunsuun sisäosa oli auki ja kohdunsuun pituus 1,5cm vaikka näillä viikoilla (29) sen pitäis olla n.2,5cm. Kohdunkaulan pituus oli n.3cm mikä on ilmeisestikin ihan normaali. Vauvalla muuten kaikki oli hyvin, pää tosin jo alaspäin (senkin pitäis tapahtua vasta parin viikon päästä)... Lääkäri totesi sitten että sä jäät tänne vuodelepoon. Kätilö tulee hakeen sut pyörätuolilla. WTF??? Mähän meinasin uutisen kuultua pyörtyä, iski siinä tutkimussängyllä ihan jäätävä tuskan hiki ja hirvee olo. Pienokaisen painoarvio oli reilu 1100g. Oltiin molemmat ihan hoo moilasena. Eihän tän nyt näin pitänyt mennä!!! Lääkäri sanoi että viikolle 34/35 estellään, sen jälkeen saa tulla pihalle. Vessassa ja suihkussa saan käydä, muuten vaan sängyssä makaamista. Sitten tuli kätilö hakeen mut toiseen huoneeeen jossa laitettin hetkeks käyrällä ja sitten kortisonipiikki (kankkuun) kypsyttään vauvan keuhkoja. Sitten alkoi kauhee järjestely koirien ja Aadan suhteen. Lähdin vielä käymään nopeesti kotona vaikka lääkäri ei ajatuksesta tykännytkään. Pikkusisko tuli poikaystävänsä kanssa hakemaan mut ja koirat ja toi mut sit tänne (koirat lähti äidille hoitoon). Olisinko ollut osastolla joskus neljän jälkeen. Tuo torstai-iltapäivä on melkosen paljon hämärän peitossa. Lääkärin puheista ei oo kauheesti muistikuvaa tai ylipäätään ekasta illasta täällä. Illalla sain osastolla supistuksia estävän piikin olkavarteen (ei mikään kovin mukava, sydän rupee tykyttään ja kädet täriseen). Selkä huusi hoosiannaa jo ekana iltana. Ensimmäinen yö oli ihan tuskaa. Alaselkää särki niin pirusti. Nukuin joku 4h.

Perjantaina oli sitten lääkärintarkastuksen vuoro. Kohdunsuun tilanne oli edelleen sama. Lääkäri teki testin joka kertoo onko riski olemassa että vauva syntyis kahden viikon sisään (kohdunsuulta otettiin pumpulipuikolla näyte, joka liuotettiin nesteeseen ja nesteeseen laitettiin tikku johon ilmestyi joko yksi tai kaksi viivaa tuloksen perusteella). Ja eikö testi antanut positiivisen tuloksen. Romahdus. Se oli ehkä ensimmäinen konkreettinen asia/tieto siitä että oikeesti vauva saattaa syntyä jopa ihan lähiaikoina. Päivällä sain toisen kortisonipiikin. Lääkäri perui myös suihkuluvan sen päivän osalta. Ari ja Aada kävi päivällä ja äiti illalla "kylässä". Pe-la yötä vasten sain Panadolin (1g). Yöllä supisteli sen verran paljon, että sain toisen supistuksia estävän lääkkeen. Yö tuli nukuttua lähes yhtä huonosti kuin edellinenkin.

Lauantaina sain luvan käydä suihkussa. :) Kyllä ihminen voi tulla pienestä asiasta iloiseksi. Voi mitä luksusta oli käydä suihkussa ja pestä hiukset. Vauva vietti varsin hiljaiseloa koko aamupäivän, joten mut laitettiin hetkeks käyrälle. Kaikki oli kuitenkin hyvin. :) Lauantai oli oikein ruuhkapäivä vierailujen osalta. A&A kävi päivällä. Pikkuveli kävi nopeesti neljän aikoihin. Pikkuveljen lähdettyä Lotta, agilitytuttu, paukahti yllättäen paikalle poikansa kanssa ja Kukkis, hyvä ystävä, tuli sitten vielä vierailuaikaan. Illalla tuli vielä Tiina, perhetuttu joka työskentelee synnytysosastolla kätilönä, moikkaan ja vähän kertoon jotain synnytyksestä. Meni päivä kyllä nopeesti. Yötä vasten otin taas Panadolin.

Sunnuntaina supistukset oli koko aamupäivä/päivän jotenkin erilaisia. En osaa selittää oikein et miten, mut jotenkin ne vaan oli kummallisia. Pikkusisko kävi iltapäivästä vierailulla ja A&A tuli sitten illalla jahka olivat saaneet Aadan synttärit juhlittua. Illalla tuli supistuksia sen verran että mut laitettiin käyrälle ja annettiin sitten vielä supistuksia estävä lääke. A&A:n ollessa lähdössä tuli taas itku. :( Rankkaa olla erossa rakkaimmastaan... Päätin kokeilla olla yön ilman Panadolia (ja hyvin selvisin).

Maanantaina aloitettiin sitten uusia lääkkeitä. Sain aamulla Adalat Oros (20mg) -nimisen verenpainelääkkeen, jonka tarkoitus on rentouttaa kohtua. Tätä lääkettä tullaan ilmeisesti jatkamaan päivittäin. Lääkettä ei ole siis määrätty mulle itse verenpaineen takia, vaan nimenomaan tuon kohtuun vaikuttavan vaikutuksensa takia. Mulla on ollut verenpaineet koko raskauden ajan melko matalat, joten niitä nyt sit seuraillaan, etteivät laske liian mataliksi tuon lääkkeen oikean vaikutuksen takia. Sain aamulla myös vatsan toimintaa edistämään magnesiamaitoa. Voin kuulkaa kertoa ettei kakka luista yhtä hyvin kuin normisti näin vuodelevossa. :D Kätilö toi myös iltaa varten odottamaan Klexane-nimisen piikin, jolla estetään verisuonitukosten tuleminen. Tää neiti on kuulkaa kohta niin täynnä lääkkeitä että. :) Toi(kin) lääke oli melko perseestä. Aine kirveli/sattu niin pirusti! Toi piikki laitettiin mahaan ja olisin saanut sen itsekin laittaa, mutta totesin kyllä samantien kätilölle, että mä en sitä laita. Jotain positiivista kuitenkin tästä päivästä löytyy. En tiedä johtuiko nyt tuosta verenpainelääkkeestä vai vaan sattumuksesta, mutta tän päivät supistukset ovat olleet mun mielestä pienempiä ja lyhytkestoisempia. Jätkäkin on ollut tänään melko vilkkaalla päällä tuolla masussa, mikä on tietysti kiva, niin ei tarvi stressata itseään sillä että onhan sillä kaikki hyvin. Tän päivän vierailusta vastasi rakkaat kummit. :) Nyt taas yötä kohti ilman Panadolia ja katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.

Blogin aloitus

Mistähän sitä edes aloittais...
Osa tietää että mulla on ollut blogi jo aiemmin, mutta se kärsi varsin suurta päivittämättömyyttä. En oo päivittänyt sitä nyt kohta kahteen vuoteen... Paljon on tapahtunut sen jälkeen, joten koin uuden blogin aloittamisen paremmaksi ideaksi kuin vanhan jatkamisen. Max ei mm. asu enää mun luona vaan tädilläni ja ehkä suurimpana muutoksena parin vuoden takaiseen on että odotan mieheni kanssa perheenlisäystä, minun ensimmäistäni. :) Arilla on aiemmasta suhteesta 4-vuotias tyttö joka asuu luonamme, joten jonkin sortin äitipuoli-rooli on tullut tutuksi.
Sillon kun sain tietää olevani raskaana, kävi blogin aloittaminen ensi kertaa mielessä. No jotenkin asia vaan sitten jäi ja uudemman kerran se oli mielessä raskauden puolessa välissä. Mutta tässä sitä nyt sit ollaan, puolesta välistä on jo melkein 2kk aikaa. Hups! :D Nyt kun elämä heitti melkosta härän pyllyä, on viimeistään oikea aika aloittaa tämä.

Blogi siis seuraa jatkossa loppuodotusta (mikä toivottavasti jatkuu vielä monen monta viikkoa) sekä tulevaisuudessa koirien täyteistä vauvaperheen arkea. Blogi toivottavasti ei tule muuttumaan täysin vauva-aiheiseksi vaikka se siihen tulee nyt alussa menemäänkin olosuhteiden pakosta, vaan tarkoitus olisi myös tulevaisuudessa keskittyä koirakuulumisiin. :)